HUOLI, HUOLEHTIMINEN, PELKO
Minulla oli taipumus huolehtia ja kantaa huolta vaikka mistä! Minun äitini kantoi maailman murheita sydämellään. Olisinkohan oppinut tämän mainion tavan häneltä? Olihan isällä myös omat huolensa ja huolehtimisensa. Mutta mistä on kyse tässä jumalallisessa ominaisuudessa?Olen tullut siihen johtopäätökseen , että huoli liittyy pelkoon.
Huokailu ja huolehtiminen ovat hyväksyttäviä tapoja tehdä itsensä
tärkeäksi ja tarpeelliseksi. Huolehtiminen liittyy aina pelkoon, siis
hetkinen PELKOON? Mitä ihminen pelkää, jotta joutuu huolehtimaan ja jopa jatkuvasti? Kauhun haamut ja ennakoinnit jostakin tulevasta epäonnesta ja katastrofista. Se, että tämä syövyttävä vajavuus muuttu hyveeksi on järkyttävää. On ylevää olla huolehtimassa aikuisten lasten, sisarusten, sukulaisten jne. asioista ja tulevaisuudesta. Minä sanouduin irti äitini huolehtimisesta 9.10.1995. Kirjoitin silloin kirjeen vanhemmilleni ja sanouduin aikuisuuteen, 42 vuotiaana. Äidillä oli tapana soittaa muutaman kerran viikossa ja varmistaa poikansa työ, parisuhde ja muut toimeentulemiseen liittyvät asiat. Minua oli jo vuosia vaivannut tämä piirre ja tajusin pikku hiljaa tämän riippuvuuden.
Äitini lokaantui tästä ”kiittämättömyyden” osoituksesta! Kirjeessäni kiitin vanhempia niistä asioista joista pystyin kiittämään vilpittömästi, negatiiviset jätin pois! Sanouduin irti HOLHOAMISESTA ja ilmoitin vastaavani omista toimista ja tekemisistä. Tämä helpotti minun elämääni ja aloin kasvaa itsellisyyteen.
On todettu että 95% huolista on turhia. Melko huono prosentti?
Tietenkin huolehtijan ajatuksissa tuo ei pidä paikkaansa. Olisi varmaan parempi keskittyä tekemään oma osuus, silloin kun sen aika on ja luovuttaa asia tai juttu sellaisenaan. Aika näyttää kuinka asiat sujuvat.
Herkästi nauramme ja vitsailemme peräkamarin pojille, tytöille jne.
Onko meidän elämänpiirimme sitten jotenkin vastuullisemmalla tolalla?
Olen kohdannut arkipäivässä äitejä ja isiä joilla on näitä ikuisia lapsia mukana jokapäiväisessä elämässä. Pidän epänormaalina, mikäli yli 20V nuori on edelleen vanhempien tiukassa valvonnassa ja holhouksessa.
Olen vakuuttunut siitä, että vanhemmuus on mennyt perseelleen. On ymmärretty ihmisen kehittyminen ja aikuistuminen täydellisen väärin ja tämä on vanhempien aiheuttama.
Kysymyksessä on ihmissuhdeongelma ja se on riippuvuusongelma, jossa on mukana pelko. Onko maailma niin katala paikka, että ei sallita lapsen itsenäistyä? Toisaalta voi olla takana itsekäs tarkoituksenhakuisuus hyödystä jota tämä riippuvuus tukee. Traumaattinen vanhemmuus kasvattaa traumaattisia lapsia. Saattaa olla myös että vanhempi kasvattaa lapsesta vanhus turvan, huoltajan!
Vastakohta tälle on lapsen hylkääminen! Kaltoin kohtelu, läheisyyden uupuminen, rakkaudettomuus ja väkivalta perheessä traumatisoi lapset. Hylkääminen, torjuminen ja rakkaudettomuus eli turvattomuuden tunteeseen kasvaminen on hirvittävä vääryys. Lapsen turvattomuus aiheuttaa syväjäädytetyt tunteet ja vakavan olemuksen.
Olkoon pelko sitten jumalan, isän, äidin, sodan, talouden tai minkä hyvänsä, niin lopputulos on samankaltainen.
Tarkoitan näillä kroonistunutta, pitkäaikaisia huolehtimista.
Kroonisuus on aina merkki siitä, että ihminen on pois elämän energiasta ja myönteisyydestä. Kannattaa katsoa asioita myönteisyyden lasien läpi.
Vastuullinen toiminta ja asioiden hoitaminen on paras tapa huolista vapautumiseen.
Tässä olen käsitellyt vain vanhemmat lapsi suhteita!
Mikkelissä 7.11.2019
Markku Haapalehto
URTS