≡

Kuka minä olen?

Mahdollistaja
Kokija
Aistija
Tuntija
Kuulija
Näkijä
Haistaja
Maistaja
Tiedostaja


Olenko minä mahdollistaja? Annanko itselleni mahdollisuuden aistia ja kokea? Olenko tietoinen itsestäni ja ympäristön tapahtumista? Uskallanko pysähtyä tähän hetkeen, jossa on mahdollista aistia jotain ihan uutta? Oppia näkemään uudella ja syvemmällä tavalla. Nollata vanhat opitut oletusasetukset ja löytää uusia tapoja katsoa itseä ja maailmaa ulkopuolella. Opetella näkemään oma sisäinen viisaus. Erottaa se, joka minussa on ollut jo syntymästä saakka, siitä mitä minuun on koodattu elämäni aikana. Palata sen herkkyyden ja avoimen ihmettelyn äärelle, jota lapsena toteutin päivittäin.
Ihmisen ei tarvitse olla lapsellinen ollakseen lapsenmielinen.
Pienillä lapsilla on uskomaton kyky aistia ympäristöä. He reagoivat myös läheisten tunnetiloihin, hoitajiensa energioihin. On oivallinen sanonta: Lapset tulevat tänne kasvattamaan vanhempia. Tämä konkretisoitui itselle omien lasteni myötä. Tuntui välillä siltä, että he maistoivat ja aistivat kaikki suunnitelmani, ajatukseni ja tunteeni maidon mukana. Imivät minusta ahnaasti kaiken itseensä ja heijastivat tunnetilani takaisin minulle.  Ihmissuhteet ovat aina vuorovaikutusta. Ihminen, joka on läsnä hetkessä, kykenee myös aistimaan ympäristön tunnelmia. Pieni lapsi on läsnä ja aistiva.
Stressaantunut ihminen on taistele ja pakene tilassa. Pahimmillaan  kuin hirvi, joka on eksynyt moottoritielle hirviaitojen väliin. Kala, joka on joutunut kuivalle maalle. Pupu, joka on työntänyt päänsä pensaaseen. Lintu, joka esittää siipirikkoa  tai kuollutta.
Ihminen, joka on erkaantunut omasta luonnostaan on pelokas, eli stressaantunut. Ihminen, joka suorittaa elämäänsä itsensä vastaisesti, "väärässä ympäristössä" on tyytymätön. Ihminen, joka ei uskalla kokea itseään todeksi, on ympäristöönsä mukautuva miellyttäjä. Hän voi olla tukahduttanut omat tunteensa niin totaalisesti, että kokee olevansa jopa tyytyväinen. Hän on sisältä tyhjä. Mikään ei tunnu miltään.Se voi tuntua turvalliseltakin, kun ei tarvitse tuntea. Hän voi kokea olevansa myös totaalisen täysi, kuin painekattila, mutta miellyttämisen kuori on niin paksu ja kova, etteivät omat tunteet löydä tervettä tapaa ilmentää itseään. Tunteet vyöryvät ulos kuin hallitsematon rajuilma salaman lailla. Mitä tapahtuu, kun tyhjyys tai paine laajenevat? Ihminen sairastuu. Sairaus ilmenee oireena. Oire on merkki muutostarpeesta. Jotakin täytyy tehdä toisin, että jokin muuttuu.
Olen pohtinut miksi ihmisestä tulee mielisairas? Miksi mieli sairastuu? Tai mitä on burnout? Palaa ulos, loppuunpalaminen. Olen myös pohtinut, millä kriteereillä ja minkä verran tutkimalla lääkärit kirjoittavat diagnooseja? (Tällä pohdinnalla ei ole mitenkään tarkoitus kyseenalaistaa lääkärin osaamista.)
Itse olen saanut kymmenen minuutin aikana sekä burnout, että määrittelemätön masennusoireyhtymä diagnoosit. Lisäksi pari purkkia lääkettä näihin diagnooseihin. Opetetaanko lääkäreitä todella noin tehokkaasti aistimaan oikea diagnoosi ja lääke siihen?
Kymmenessä minuutissa kaksi nimeä ja lääkitys.
Asiakastarinoita olen kuullut lukuisia.
Intuitioni sanoi minulle heti, että en ole yhtä kuin nuo diagnoosit, enkä aio käyttää noita lääkkeitä.
Minähän tiesin ja tunsin sisäisen ja ulkoisen välisen ristiriidan. Tämä olotila oli rakentunut minuun pikkuhiljaa vuosien varrella omien valintojen tuloksena. Olin toki väsynyt ja uupunut, mutta eihän tällaista paranneta diagnoosilla ja lääkkeillä. Minun täytyy löytää työkalut, kuinka puran itsestäni tämän toimintamallin. Miten ihmeessä ihminen suostuu toimimaan niin paljon itsensä vastaisesti? Valitsemaan niin usein myös sen, mitä toiset ihmiset tarjoilevat minulle vaihtoehdoksi?
Elämässäni tapahtui v 2009  kuukauden aikavälillä kolme todella pysäyttävää hetkeä.
1. Ajattelin eräänä iltana, että toivottavasti en enää heräisi seuraavana aamuna.
2. Kymmenen minuutin lääkärikäynnillä kaksi diagnoosia ja lääkkeet
3. Eräs ihminen sanoi minulle viisi sanaa: " Miksi et elä omaa elämääsi?"
Elämä pysähtyi täysin. Olin keskellä hetkeä, jossa piti todellakin valita. Nyt ei ollut mikään arkinen polku edessä. Ymmärsin olevani elämän ja kuoleman, sairauden ja terveyden pysäkillä. Sisäisyyteni huusi minulle vastauksia suurella äänellä. Vaiensi kaiken ulkoa tulevan. Tunsin itseni pitkästä aikaa levolliseksi, sisältä vahvaksi ja varmaksi.
Joku sisäinen näkijä vilautti minulle silloin jotain karttaa. Vertasi elämääni neuleohjeeseen. Nurjia ja oikeita silmukoita, vähän langan lenkkejä, levennyksiä ja kavennuksia. Lanka alkaa olla lopussa.  Huomasin, kuinka väärin olinkaan tulkinnut omaa sisäistä ohjetta . Ulkopuolella osaan kyllä neuloa paidan ohjeen mukaan. Ymmärsin idean. Mennyttä en voi muuttaa, mutta tulevaisuuteeni voin vaikuttaa.
Olen purkanut elämäni neuletta osiin. Opetellut ymmärtämään toimintaani ja ympäristöäni. Hyväksynyt lempeästi myös sen, että yhtään elämäni silmukkaa en olekaan tehnyt väärin. Elämä on kokemusten kautta oppimista. Elämä on juuri niin helppoa tai vaikeaa, kuin itse siitä teen. Minä olen se, joka aistii, kokee ja tuntee minun elämääni. Elämä tapahtuu juuri tässä hetkessä, mutta hetki menee helposti ohi, jos mieli seikkailee menneessä tai tulevassa.
Kun ihmisestä tulee tietoinen, hän havainnoi itseään herkästi. Olen ajatellut monesti, että onko tietoisuus aistien ja tunteiden kapellimestari? Se antaa kaikille sopivasti tilaa, mutta myös mittasuhteet. Tietoisuuden kapellimestari herättää meissä esiin aistijat, joiden kanssa koemme elämää.
Tietoisena itsestämme, mahdollistamme itsellemme ihmeellisen elämän. Opimme käsittelemään tunteita ja reaktioita. Tietoisena itsestämme näemme itsessämme ja ympärillämme yhä enemmän kauneutta ja hyväksymme toisemme elämän upeina taideteoksina, ilman laaduttamista, lokerointia tai diagnooseja.
Luonto on hyvä opettaja. Luonto auttaa meitä löytämään omalle kasvumatkalle.
Luonto on muuntuva, eikä koskaan valmistu. Luonnossa on luonnollinen syntymän ja kuoleman kiertokulku. Puu kurottaa oksiaan ja juuriaan yhä laajemmalle, mutta pudottaa välillä lehtensä ja muistaa levätä. Ihminen on osa luontoa. Ilman lepoa väsyy. Ilman ravintoa kuihtuu. Ilman liikettä pysähtyy.
Väsynyt, kuihtunut ja pysähtynyt voi huonosti ja sairastuu. Stressi on kehon hälytysjärjestelmä, joka kertoo tarpeesta pysähtyä. Stressi on pelkoa toteuttaa omaa sisäistä jumalallista viisautta.

Mummo opetti minulle pienenä iltarukouksen, joka oli pelottava. Kuinka uskallan nukkua, jos en enää aamulla herää, vaan olenkin joutunut taivaaseen? " Levolle lasken luojani, armias ole suojani. Jos vuoteeltain en nousisi  taivaaseen ota tykösi."
Mummo olisi varmaan osannut selittää lapselle sanojen merkityksen, mutta en koskaan kysynyt. En myöskään noin rukoillut. Lapsena tiesin,  ettei tuo sopinut minulle.  
Kaveri opetti minulle sellaisen,
joka tuntui paremmalta.
Keksin sitten ihan omiakin, jotka ovat olleet elämässä monesti hyviä ratkaisuja. Valmiit ratkaisut eivät ole aina itselle parhaita.
Elämä on johdattanut myös eteeni sellaisen valmiin rukouksen,joka sopii minulle hyvin ja  jota pyrin noudattamaan Tämän sanoma sopii mielestäni kaikille.
Jumala sanana voi olla joillekin vahva, jopa vieras, vastenmielinen ja tyntövoimainen. Minulle se merkitsee kuitenkin tällä hetkellä korkeinta voimaa, joka ei ole ulkopuolella, vaan "valmiina minussa".  En tiedä mitä se on sinulle,  mutta toivon, että sinäkin löydät tiesi oman vetovoimaisen korkeimman voimasi äärelle.

Tyyneysrukous:
Jumala, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa.
Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Ole sinäkin tänään, pieni hetki , lapsenomaisesti läsnä.

10.6.2022

Keskeneräisenä, tässä hetkessä.

Päivi