Toteuttamalla itseäsi, olet se rakkaus, jota olet tullut tänne kokemaan
Yleensä sanomme rakkaalle ihmiselle:" Minä rakastan sinua. "
Se nousee hyvin spontaanisti huulille tilanteissa, jossa haluaa jakaa jotain syvää tunnetta ihmiselle, jonka seurassa on hyvä olla. Ihmiselle, johon on tutustunut ja alkanut luottamaan. Ihmiselle, jonka kanssa on jakanut paljon ja jonka haluaa pitää elämässään. Hänelle on helppoa sanoa: "Minä rakastan sinua. "
Minä ihmisenä rakastan sinussa olevaa ihmisyyttä.
Kun minä rakastan sinua, se on minun tietoinen valinta. Olen pikkuhiljaa kasvanut tähän tunteeseen. Minun rakkauden tunteeni sinuun, ei automaattisesti takaa sitä, että sinä tuntisit rakkautta minuun. Sinun rakkaus on aina erilainen kokemus, kuin minun rakkaus. Rakkaus voi olla myös mielen tuote, vailla aitoa tunneyhteyttä.
Äiti yleensä rakastaa lastaan ensi näkemältä. Useinmiten jo siitä hetkestä, kun tiedostaa hänen kasvun sisällään. Äiti ja lapsi ovat vahvasti yhtä lapsen syntymään saakka. Napanuorassa kiinni, automaattisesti riippuvaisia toisistaan. Lapsi imee äidistä kaiken. Kuulee äänet kohdussa, vaistoaa äidin tunnetilat, syö ja juo sitä mitä äitikin. Rakentuu niistä ainesosista mitä hänelle tarjotaan.
Sanotaan, että lapsi valitsee vanhempansa ja tulee heidän kauttaan kokemaan tämän elämän. Pieni ihmisen taimi ei voi valita mitään itse elämänsä ensimmäisinä hetkinä. Vanhemmat valitsevat kaiken hänen puolestaan. Ruoat, lelut, vaatteet, pesuveden lämpötilan, asuinympäristön. Lapsen täytyy tyytyä siihen mitä hän saa. Siihen saakka, kunnes hän alkaa tutustumaan ympäristöön ja vaatimaan itse. Lapsen aistit ovat auki. Hän reagoi vahvasti ympäristöön ja hoitajiensa tunnetiloihin. Lapsi ilmaisee tarpeitaan itkulla. Myöhemmin sanoin ja kehon kielellä. Lapsi on aina aito hetkessä, omassa itsessään. Täydellisen avoin ja rehellinen. Pieni vauva ei osaa miellyttää, mutta taaperona oppii senkin nopeasti. Lapsi vaatii tarpeilleen tyydytystä. Yllättävän pieni ihminen osaa jo itkeä erilaisilla tavoilla kun ilmaisee esim. nälkää, väsymystä tai läheisyyden tarvetta.
Vanhemmat kasvattavat lastaan. Heillä on vuosien vastuu, johon yhdistyvät pikkuhiljaa myös lähipiiri, sukulaiset, hoitotädit, opettajat, ystävävien perheet ja myöskin kaikki se, mitä opitaan ja koetaan ympäristön, kirjojen ja ruutujen välityksellä. Samalla myös lapsi kasvattaa ja muokkaa ympäristöään.
Missä kohtaa lapsi ja vanhempi sanovat vielä toisillensa: Minä rakastan sinua? Entä avioparit?
Rakkaus on aina olemassa ja rakkautta riittää varmasti kaikille. Silti se on mysteeri. Joillakin sitä tuntuu olevan enemmän. Toisilla ei yhtään. Mistä sitä meille oikein jaetaan? Mistä tietää,että rakkaus on rakkautta? Vai onko rakkaus kuitenkin kaikkialla? Eikö vihassa ja kiukuttelussa ole myös aina rakkaus mukana? Jokaisen itkun, ilkeän sanan ja nyrkiniskun välissä puhuu äänetön rakkauden kaipuu: " Minulla on paha olla.
Voisiko joku rakastaa minua?"
Voiko rakkautta kuitenkaan vaatia, vai täytyykö se ansaita? Jaksaako minun vaatimuksia ja rakkaudenkaipuuta kukaan lopulta täyttää, ellen osaa rakastaa takaisin?
Rakkaus lisääntyy parhaiten rakastamalla.
Siksi rakkaudenjanoisella on paljon kysymyksiä.
Voinko minä oppia rakastamaan, jos minua ei ole kyetty rakastamaan?
Voinko minä oppia koskettamaan rakastavasti, jos minua ei ole kosketettu?
Osaanko halata ja ottaa vastaan halausta, jos minua ei ole halattu?
Missä minä voin opetella rakastamaan?
Onko kysymyksiin oikeita vastauksia?
Jokaisella on oma tie rakkauden lähteelle, joka on opeteltava kokemaan itse. Yhdessä voi matka tuntua kevyemmältä, mutta jokaisen tulee tehdä kuitenkin oma osansa. Hetken voi olla helppoa matkustaa toisen siivellä mutta lopulta siihen väsyy jokainen. Rakkaus ja elämä on vuorovaikutteista. Saat sitä mitä jaat.
Opettele TUNTEMAAN itsesi. Tunteet ovat hyvä mittari. Sinun kehosi kertoo jokaisessa hetkessä miltä siitä tuntuu. Sinun tehtäväsi on pysähtyä tunnistamaan omia tunteita. Missä reagoin? Miksi reagoin? Miksi loukkaannuin? Miksi suutuin?
Reagoinnit syntyvät aina itsessä.
Jos elämä menee aina päin peetä, niin täytyy pohtia mitä voisin itse tehdä toisin? Missä kohdassa minä voisin valita eri tavalla?
Tärkeä kysymys on myös se, että kenelle teen valinnat? Tuntuuko valinta minusta hyvältä? Palveleeko se minua? Vai valitsenko niin, että joku muu on tyytyväinen? Olenko muiden miellyttäjä ja unohdan itseni?
Voit kyllä olla miellyttävä. Joskus voi myös tietoisesti miellyttää, mutta tämän kanssa täytyy olla tarkkana. Vedä selkeät rajat. Jos sinä olet perheesi miellyttäjä, niin huomaat pian, että sinä oletkin se, joka tekee esim. kaikki kotityöt.
Uhraudut, miellytät ja todennäköisesti väsyt. Patoat kaiken sisällesi ja oireilet, tai muutut kärttyiseksi hirviöksi, kun et osaa ilmaista omia tarpeitasi.
Tämä sama ilmiö näkyy monesti myös työpaikalla ja harrastuksissa. Joukossa on aina joku miellyttäjä, työmyyrä jonka reppuun on jokaisen helppo laittaa lisää painoa. Miellyttäjä ei osaa sanoa ei. Miellyttäjä voi jopa nauttia osastaan, kunnes keho todennäköisesti jossain kohdassa elämää alkaa ilmoitella oireilla ja sairauksilla muutostarpeista.
" Terve ruumis ei ( muiden) töitä kaipaa."
Opettele tunnistamaan omat rajasi.
Ala itsekkääksi ja raivaa elämässäsi tilaa vain sinulle. Alussa edes ihan pieniä hetkiä.
Tiedätkö mikä on hyvä paikka aloittaa? Vessa!
Oma hetki, omassa rauhassa, itsensä kanssa.
Vessa on muutenkin paikka, jossa yleensä kokee suurta helpotuksen tunnetta, kun rakko ja suoli tyhjenee.😄
Venytä seuraavan kerran vessahetkeäsi parilla minuutilla. Jää istumaan pöntölle tietoisesti hengittäen. Huokaise ensin ulos. Sulje silmäsi. Hengitä rauhallisesti sisään( laske neljään). Hengitä rauhallisesti ulos ( laske neljään) Voit mennä mielikuvissasi johonkin kauniiseen paikkaan tai hetkeen, jossa koet rauhaa ja turvallisuutta. Voit ajatella, etyä hengität sisään kirkasta hoitavaa valoa ja sanoa mielessäsi: "Minä olen valo, minä olen kirkas loistava valo. Minä olen rakkauden valo."
Uloshengityksellä voit ajatella puhaltavasi ulos kaiken kivun, pimeän, painavan ja synkän.
Luonto on myös hyvä paikka ladata itseä.
Riittää, että sinne menee ja aistii. Luonnon ääniä, tuoksuja, hiljaisuutta, rauhaa, ruskaa, tai mitä kulloinenkin vuodenaika sinulle tarjoaa. Avaamalla ja aktivoimalla aistisi tietoisesti, ohitat päässä pyörivät tyhjänpäiväiset ajatukset.
Kävellessä on myös hyvä tuntea tietoisesti jokainen askel. Keskittyä liikeratoihin, kuulostella lihasten asentoa ja tuntemuksia. Kokeileppa lisätä vielä jokaiseen askeleeseen sana: Kiitos.
Kiitos täyttää sinut lenkin pituiseksi hetkeksi, etkä ehdi muuta ajatteleman.
Miten tämä kaikki liittyy rakkauteen, tai rakkaudettomuuteen?
Kun sinulla on hyvä olo, lähelläsi on hyvä olla. Hyvä energia välittyy.
Toista ei voi muuttaa, mutta oma muutos aiheuttaa aina toisessakin muutoksen.
Tasapainoisessa energiassa on turvallista olla. Voit kokea sen itse tai saada toiselta palautetta.
"Tässä energiassa on hyvä olla. Minussa tapahtuukin jotakin sellaista, mikä ei oikeastaan ole edes lähtöisin minusta. Tuntuu kuin kaikki tuo tulisi ulkopuolelta. Aivan kuin sisälleni laskeutuisi rauha ja levollisuus. Juuri nyt on hyvä olla."
Eikö tämä ole hyvin rakkaudellinen tila?
Eikö siinä ole vetovoimaa?
Kun hyväksyt itsesi, ilmennät itseäsi aidosti. Vedät puoleesi oman energian kaltaista energiaa. Kun tuskainen ihminen kohtaa tuskaisen ja kaksi jakaa tuskaansa niin tuska yleensä lisääntyy. On jopa ihanaa, kun on joku, joka lopulta ymmärtää tuskaasi.
Kun tuskainen ja tasapainoinen tapaa toisensa, ollaan keinulaudalla. Jos tasapainoinen pystyy pitämään oman tasapainonsa, tuskainenkin tasapainottuu ja saa uuden rauhoittavan kokemuksen. On toki myös mahdollista, että tasapainoinen on kohtaamisen jälkeen myös tuskainen ja tuskainen jatkaa yhä tuskaisena.
Kun kaksi tasapainoista kohtaa, on mahdollista jakaa tasapainoisesti ja vahvistua edelleen.
Nämä kaikki esimerkit lienevät kaikille tuttuja jostakin omasta elämänvaiheesta.
Rakkauden lähde on meissä jokaisessa. Kun sinne pikkuhiljaa löytää, sen äärellä tasapainottuu. Tunne voi olla myös hämmentävää. Saattaa olla jopa pelottavaa rakastaa.
Uskallanko minä jakaa ja vastaanottaa aidosti?
Joskus rakkaus voi iskeä kohteeseen, kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Pieni ohikiitävä katse, kosketus, hymy. Ja se on siinä! Muutama sekunti ja molemmat laulaa "titityy", eikä hetki ole mitenkään järjellä selitettävissä. Ilman mitään varoitusta ollaan yhtä ja samaa sokerihattaraa. Emmehän me kumpikaan valinneet tätä, joku muu teki sen puolestamme. Tässä tilassa tuntuu, että " minä rakastan sinua" on hyvin laimeaa, kun minä ja sinä ollaan sulauduttu hekessä yhdeksi.
Jos minä olen valinnut joskus vanhempani ja tullut sen perusteella kokemaan tätä elämää, pitäisikö minun nyt luottaa "jonkun muun" valintaan ja uskaltaa kokea tämä ?
Voin toki tässäkin valita suunnan. Käyttää järkeä, kulkea ohitsesi, jatkaa matkaa. Koskaan en kuitenkaan unohda kohtaamista. Etkä sinäkään. Emme koskaan. Jätämme toisiimme ainutlaatuisen jälkemme, jota kannamme mukanamme aina. Saatamme jatkossa jopa vertailla jälkeä muiden jättämiin jälkiin.
Voin valita myös toisin, kuunnella sydäntä, jäädä hetkeksi jakamaan kanssasi tätä energiaa. Luottaa tunteeseen ja siihen, että tämä on tarkoitettu minulle koettavaksi.
Jos minulle tarjotaan jotakin tällaista, minun havaintokykyni ulkopuolelta, miksi en sitä kokisi? Uskaltaisinko sittenkin?
Elämä opettaa matkaa rakkaudellisuuteen.
Elämä tarjoilee meille vaihtoehtoja.
Uskalla rohkeasti kokea sekin vaihtoehto, kun universumi( tai mikä se lieneekin) yhdistää kaksi ennestään tuntematonta yhteiseen hetkeen. Uskalla luottaa tunteeseen.
Tuo hetki voi kestää vain sekunteja. Ehkä minuutteja, päiviä,kuukausia, vuosia, ikuisuuksia.
Näillä osumilla on aina suurempi tarkoitus. Jokin opetus sinulle, polullasi rakkauden lähteelle.
Rakkaus ei koskaan omista.
Rakkaus haluaa laajentua,
jakaa ja vastaanottaa.
Toteuttamalla itseäsi olet se rakkaus, jota olet tullut tänne kokemaan.